keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pakko luovuttaa

Pakko luovuttaa on ehkä kipein laulu, jonka olen kirjoittanut. 
Laulu kertoo eropäätöksen tekemisestä, lähtemisen vaikeudesta ja niistä
tuntemuksista, kun alkaa ymmärtää, että rakkaus ja luja yritys ei aina riitä. 
Elämässä tulee tilanteita, jolloin jokin ovi täytyy kokonaan sulkea takanaan ja 
alkaa kaikki alusta, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta siinä hetkessä, 
kunpäätös asiasta täytyy tehdä. 
Kun päätöksen saa tehtyä, ja onnistuu edes hetken ajattelemaan omaa parastaan, 
voi lopulta löytää pieniä onnen hippusia uuden elämän ja uuden alun kautta.